Uusia terveystuloksia

Helmi pääsi tammikuun kunniaksi terveyskuvattavaksi hieman tavallista laajemmin, sillä aikeissa oli käyttää Helmiä uudelleen jalostukseen tämän vuoden puolella. Lonkat ja kyynärät olivat terveet, mutta yllättäen selästä löytyikin välimuotoisen lanne-ristinikaman kohdalta epäsymmetriaa ja näin ollen Kennelliitto lausui tuloksena muutoksille LTV3.

”LTV2-4 muutokset voivat altistaa lanne-ristiluualueen rappeutumissairauksille, jotka saattavat aiheuttaa oireilua (ns. cauda equina-oireyhtymä). Rotukohtaisia eroja esiintyy ja myös koiran työ/harrastuskäyttö voi vaikuttaa. Usein koirat ovat täysin oireettomia. LTV3 voi olla yhteydessä synnynnäiseen vinolantioon ja toispuoleiseen lonkkanivelen kasvuhäiriöön. ”

kyynärnivel
lonkkanivel
selkä
  nikamien epämuotoisuus
  selän spondyloosi
  välimuotoinen lanne-ristinikama
0/0
A/A

VA0 (normaali), lukumäärä: 0
SP0 (puhdas)
LTV3 (epäsymmetrinen)

Oireettoman koiran omistajalle tämä oli tietenkin aluksi shokki. Onneksi Helmi ei kuitenkaan tulosten johdosta muuttunut toiseksi koiraksi eikä ole oireillut neljän vuoden ikään saakka mitenkään, joten huojentunein mielin voimme jatkaa normaalia arkea ja harrastamista. Kesällä on aikeissa startata Helmin kanssa ratakausi ja olemme aseittaneet tavoitteeksi saada ainakin yksi rataserti. Lisäksi aikeissa on hankkia maastokirjat takaisin ja laajentaa rallytoko-osaamista kisavalmiiksi.

Helmi ja Harmi kaksi vuotta sitten jäällä – silloin kun lunta oli hieman reilummin!