Ratakauden aloitus
Viikonloppuna päästiin vetämään viehettä lauman nuorisolle eli Haltille, Hallalle ja Hertalle. Kaikki juoksivat etusuoran kahdesti. Halti juoksi kuin vanha tekijä, viereisellä kentällä treenanneet koirat eivät saaneet edes päätä kääntymään. Vieheen perään ja vinttikoiraradalle tullaan jo innosta itkien. Hallalle teki hyvää pieni muistuttelu vieheestä ja viehevarmuutta saadaankin vielä harjoitella. Hertta juoksi myös oikein mallikkaasti, vaikka ei ole koko talvena nähnytkään viehettä.
Lenkkeilyn ja juoksemisen ohella lapset joutuivat myös pönötyshommiin. Molemmat ovat ikäisekseen todella kivasti kehittyineitä eikä viime hetken kasvupyrähdyksiäkään ole tullut, joten näillä näkymin molemmat jäävät mittaan. Toivottavasti päästään tänä vuonna kiertämään muutamat näyttelyt!