Suomen nopein koira

Thora (Greyout Iota) sijoittui Suomen nopein koira -kilpailussa Liperissä toiseksi ajalla 23.70 (280m)! Thora edusti pienten vinttikoirien sarjassa. Onneksi olkoon Thora ja omistajat! Kuvan ottanut Marika Leppänen. Lue lisää

Greyout-pentuja tulossa

Pienoisen järkytyksen jälkeen uutisia, joskaan ei niitä odotetuimpia: Halla on tiine. Eläinlääkärin arvion mukaan odotamme pentuetta syntyväksi parin viikon päästä. Pentue ei ollut suunnitelmissa ja Halla on aina erotettu juoksujen ajaksi toiseen laumaan. Arvioitujen tiineysviikkojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että juoksut ovat alkaneet huomaamattomasti ja astuminen on tapahtunut ennen erotusta. Pentueen isänä on Hallan kanssa asusteleva Halti. Yhdistelmän sukutaulu Lue lisää

Lauma lenkillä

Reippaassa pakkasessa oli hauska lenkkeillä. Mukana Halla, Halti, Vimma, Helmi ja Hertta.

Kevättä kohti!

Tai ainakin melkein! Keravalla on vielä lunta kiitettävästi, vaikka pari päivää ehtikin olla jo keväistä ja nurmikkokin pilkotti. Lauma on laiskotellut käytännössä koko talven, mutta onneksi valo tuo jo vähän vipinää tassuihin ja menoa ja meininkiä tuntuu jo lenkkipoluillakin. Huhtikuulle on muutamat kekkerit suunnitteilla, yksi näyttely ja yksi luonnetesti (allekirjoittanut odottaa tätä jännittyneenä, mutta siitä myöhemmin lisää!). Lue lisää

Helmikuun kuulumisia

Vuosi on lähtenyt käyntiin verkkaisesti. Vimma sisaruksineen on ehtinyt täyttää jo 11 kuukautta ja synttärit on joka päivä vähän lähempänä. Valon määrän lisääntyminen on saanut italiaanotkin kaivautumaan koloistaan ja ulkona juostessa on näkynyt samaa kirmailun iloa kuin kesällä - toki vähän runsaammin vaatetettuna. Keväälle ei ole vielä suunnitelmia, mutta kesää kohti mentäessä panostetaan Vimman kanssa juoksupuoleen ja Haltin kanssa ulkomaille suuntautuviin näyttelykekkereihin. Lue lisää

Ihana heinäkuu

Viikonlopun lauma: Diamond Peak Bella Donna "Helmi" 6,5v, Carelia "Hertta" 3v, Greyout Inari "Vimma" 4kk, Arceum's Sophie At Skyrim "Halla" 2v, Greyout Laniakea "Muikku" 1v ja Charisma di Sangue Regale "Halti" 2v. Lue lisää

Vimma 10vk

Vimma on asustellut Keravalla Hertta-äidin ja Helmi-mummin kanssa vasta muutaman viikon, mutta jo nyt Vimma on sopeutunut meidän laumaan hienosti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei arjesta puutu, koska pentu on äärimmäisen kekseliäs ja haluaisi kiivetä kaikkialle. Aluksi Helmillä oli vaikeuksia sulattaa riehuvaa pentua, varsinkin kun Haiku asusteli meillä muutaman viikon vielä Vimman kaverina, mutta on jo nyt ottanut tyypin omakseen. Tuttu näky kotona etäpäivien aikana on kolme Lue lisää

SIC ryn vuoden koirat

SIC ry valitsi yhdistyksessä vuoden menestyneimmät italianvinttikoirat sekä etnankoirat vuodelle 2021 ja meidänkin porukasta päästiin kärkikahinoihin! Vuoden näyttelykoira VSP: Charisma di Sangue Regale "Halti" Vuoden harrastuskoira VSP: Acire Mister Caramel "Nooa" Lue lisää

Vuoden ensimmäiset kuulumiset

Tammikuun kylmyys on saanut italiaanot vilttien alle odottamaan kesää. Ja kieltämättä omistajalla on ollut tässä talviajassa myös omat haasteensa, peiton alle jääminen houkuttaisi aamuisin enemmän kuin töihin lähteminen! Halla vietti kolmisen viikkoa Keravalla juoksuevakossa ja palaili alkuviikosta takaisin kotiinsa Hyvinkäälle. Koti tuntuu hiljaiselta pirtsakkaan tyypin jälkeen - Halla nimittäin heräsi aina aamulla virkeänä viideltä allekirjoittaneen herätyskelloon. Lue lisää