Thoran ja Väiskin pennut ovat kasvaneet jo niin isoiksi, että voisi sanoa olevan puolessavälissä kohti luovutusikää! Luonteenpiirteitäkin alkaa jo pikkuhiljaa näkyä, osan ollessa selvästi rämäpäisempiä ja osan ollessa hieman pohtivaisempaa sorttia. Ruoka kuitenkin maistuu kaikille ja onpa pentulaa jo laajennettu olohuoneen puolelle - ja joka päivä jo hetkeksi pihallekin!Pennut järjestyksessä Ulla, Iisa Havu, Matti, Peppi, Jukka, Aino ja Salla.
Lue lisää
Thoran pennut 3vk
Pennut täyttivät maanantaina kolme viikkoa. Kasvutahti on ollut hurjaa ja pikkuhiljaa vauhtiakin näkyy! Ensimmäiset kiinteät ruoatkin on jo maisteltu ja ahneutta ei ainakaan näiltä tyypeiltä puutu.
Kasvuukollaasissa hlhäältä ja vasemmalta alkaen: Ulla, Iisa Havu, Matti, Peppi, Jukka, Aino ja Salla. Pentujen kollaasikuvista iso kiitos Toni Hakkarainen!
Lue lisää
Hyvinkää KR
Sisarukset Kiivi ja Milo suuntasivat Hyvinkään näyttelyyn, johon oli ilmoitettuna yhteensä 16 italianvinttikoiraa. Milo esiintyi rauhallisen itsevarmasti ja oli lopulta toinen SA:n saanut uros. Milo sai sertin ja junnusertin valiouroksen kiilatessa parhaaksi urokseksi. Mörköikää elävää Kiiviä alkoi yksilöarvostelun aikana jännittää viereisen kehän belgit, ja täten osa ajasta kului hieman huolestuneesti belgikehää tähyillen. Paras narttu-kehässä huolestuneisuus kuitenkin Lue lisää
Thoran pennut ovat syntyneet!
Viime yönä uusi sukupolvi Greyouttilaisia syntyi, kun Thora synnytti maailmaan 2 urosta ja 5 narttua. Ensimmäinen pentu syntyi vähän ennen puoltayötä ja viimeinen hieman kello kahden jälkeen, joten synnytys oli nopeasti ohi. Pennut ja Thora voivat hyvin, jäämme innolla odottamaan pentujen kasvua ja kehitystä!
Lue lisää
Thora röntgenissä
Thora kävi röntgenissä ja mahan koon perusteella olisimme veikannut pentumääräksi 3-4, mutta kuvan perusteella odotammekin syntyväksi seitsemää pentua! Thora on voinut hyvin ja ruoka sekä lenkkeily vielä maistuu, vaikka tahti onkin hieman hidastunut.
Lue lisää
Pentusuunnitelmia
Odotamme pentuja yhdistelmästä Kurnous Wasim "Väiski" x Greyout Iota "Thora" syntyväksi syyskuun loppupuolella. Thora on tiine ja tämän viikon loppupuolella käynne katsomassa pentumäärän röntgenissä. Pentueesta odotamme potentiaalia sekä käyttöön että näyttöön.
Pentueen isä Väiski on menestynyt upeasti käyttöpuolella. Radalta FI KVA-VIR, SRM-24 & SRM-25, TS-25, kaksi rataennätystä ja SICin ratamestari -24. Lisäksi Väiski on tilastoissa vuoden -25, -24 ja -23 Lue lisää
Helsingin pentunäyttelyt
Golden (Greyout Aethera) ja Winstonin (Greyout Asker) näyttelyura startattiin pentunäyttelyssä Helsingissä hienoin tuloksin! Goldelle upean arvostelun saattelemana KP ja Winstonille KP:n lisäksi VSP-pentu-sijoitus!
Kiitos paljon Golden ja Winstonin kotijoukoille kun lähditte mukaan, on suuri ilo harrastaa näin reippaiden pentujen kanssa.
Lue lisää
Uusia terveystuloksia
Tauno (Greyout Ivain) ja Haiku (Greyout Iole) kävivät terveystarkastuksessa ja upeiden tulosten kera! Molempien polvet 0/0 ja silmät terveet. Kiitos aktiivisuudesta!
Uusia terveystuloksia!
Freja (Greyout Ruby On Rails) kävi polvitarkastuksissa ja tuloksena 0/0.
Kiitos omistajille aktiivisuudesta ja onnea hyvistä tuloksista!
Hertan pennut muuttamassa uusiin koteihin
Aika aikansa kutakin. Kiivi, Kirppu, Winston, Ossi, Aura ja pian myös Milo ovat muuttaneet jo uusiin koteihinsa. Alma ja "Gibble" saavat viihdyttää meitä vielä viikon ennen kuin lähtevät uusien seikkailuiden pariin.
Turvallista elämää pikkuiset!
Lue lisää







