Harmi

In memoriam, 4/2017 – 11/2021
meistä ei ollut valmis kukaan
päästämään sinua lähtevien mukaan
ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
ja yhtäkkiä huomaan sen päättyvän tähän
matkasi kuljet, silmäsi suljet
muistoissani juokset vapaana aina
Harmi alkoi oireilla selkäänsä jo useampi vuosi sitten ja tilanne eteni nopeasti heikommaksi. Myös Harmin molemmat polvet oireilivat patelluksaatiota. Tutkimisesta ja kuvaamisesta huolimatta selkeää syytä käytökselle ei löytynyt eivätkä erilaiset lääkekokeilut tuoneet tilanteeseen helpotusta. Selkeimpinä oireina oli Harmin takajalkojen hermotuksen toimimattomuus sekä ajoittain voimakas kipukäytös, joka kohdistui aggressiivisuutena ihmisiin ja toisiin koiriin. Viimeinen vuosi mentiin kipulääkkeen voimalla ja jo tavalliset hihnalenkit kuormittivat Harmin kehoa liiaksi. Lenkkien sijaan Harmi nautti loputtomasta sylissä rapsuteltavana istuskelusta ja saamastaan huomiosta. Lopulta edes kipulääke ei riittänyt pitämään Harmin oireita poissa, joten oli aika tehdä raskas päätös. Ei ole nuoren ja aktiivisen koiran elämää viettää jokainen hetki kipeänä, pystymättä nauttimaan juoksemisesta ja muiden koirien kanssa leikkimisestä.
Harmia syvästi kaivaten koko Greyoutin tiimi ja muu perhe. ❤️
Harmi
Lux Loral Belladonna Bellissa
italianvinttikoira, narttu
30.04.2017, Latvia
Koiranet
The Italian Greyhound archive
Terveys:
silmät: lasiaisen rappeuma (3/2019)
polvet: 2/0 (2/2020), 0/0 (3/2019) – vasen polvi luksoitunut helmikuussa 2020
sydän: terve, ei sivuääniä (3/2019)
selkä: selän spondyloosi: SP0 (puhdas), välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV0 (normaali), nikamien epämuotoisuus: VA0, lukumäärä: 0 (12/2019)
selkä kuvattu oireilun ja aggressiivisen käytöksen vuoksi, kuvissa ei kuitenkaan näkynyt selitystä kipuilulle
27.09.20 | Hyvinkää NORD, Anneli Pukkila | AVO ERI1 |
01.08.20 | Helsinki ER, Hanna Wozna-Kil | AVO EH |
16.02.20 | Valmiera, Latvia, Leni Finne | AVO ERI1 SA PN3 SERT |
15.02.20 | Valmiera, Latvia, Anatoli Zhuk | AVO EH |
12.01.20 | Tartumaa, Viro, Valentinas Stiklius | AVO ERI2 |
11.01.20 | Tartumaa, Viro, Gail Patterson | AVO ERI1 SA PN2 SERT |
22.09.19 | SIC Jubilee Show 20v, Dorella Goldoni | AVO ERI |
18.05.19 | Mynämäki, Krol Piotr | AVO ERI2 |
11.05.19 | Helsinki, Mather Tom | AVO EH2 |
11.11.18 | Jyväskylä, Schogol George | NUO EH1 |
10.11.18 | Jyväskylä, Foss Björg | NUO EH1 |
27.10.18 | Seinäjoki, Henrik Härling | JUN ERI1 |
24.04.18 | Lahti, Jeff Horswell | JUN EH4 |
14.01.18 | Helsingin pentunäyttely, Matti Luoso | PEK1 KP ROP-PENTU |
26.11.17 | Narvan pentunäyttely, Hassi Assenmacher-Feyel | PEKK1 KP ROP-PENTU |
12.11.17 | Helsingin pentunäyttely, Jetta Tschokkinen | PPEK1 KP ROP-PENTU |
11.11.17 | Helsingin pentunäyttely, Elina Haapaniemi | PPEK2 |
