Valmieran näyttelyt

Harmi ja Hertta pääsivät viikonlopuksi Latviaan Valmieran näyttelyyn. Lauantaina molemmat tytöt saivat luokistaan laatuarvosteluna EH (tuomarina Anatoli Zhuk) mukavilla arvosteluilla. Harmi jännitti lauantaina kovasti tuomaria, josta sai myös arvosteluun maininnan. Sunnuntaina kotimainen tuomari Leni Finne tykkäsi Harmista ja tuloksena olikin avoimen luokan voitto, kolmas sija paras narttu -luokassa sekä Latvian serti! Lue lisää

Kuvaustauon katkaisu

Kuten Tuiman järkyttyneestä ilmeestä voi päätellä, niin Tampereella elellään keskellä kylmintä talvea. Allekirjoittanut päätti juuri liki puolivuotta kestäneen kuvaustauon, joka taisi olla pisin tauko sitten kuvaamisesta innostumisen. Oma jaksaminen on ollut ajoittain vähän heikoilla kantimilla, joten päivä kerrallaan on menty. Koirien kanssa elämä pyörii tasaista rataa, ollaan treenailtu verkkaiseen tahtiin agilitykuvioita ja vähän tokoakin. Ykkösharrastus on kuitenkin ollut Lue lisää

Uusia terveystuloksia

Helmi pääsi tammikuun kunniaksi terveyskuvattavaksi hieman tavallista laajemmin, sillä aikeissa oli käyttää Helmiä uudelleen jalostukseen tämän vuoden puolella. Lonkat ja kyynärät olivat terveet, mutta yllättäen selästä löytyikin välimuotoisen lanne-ristinikaman kohdalta epäsymmetriaa ja näin ollen Kennelliitto lausui tuloksena muutoksille LTV3. "LTV2-4 muutokset voivat altistaa lanne-ristiluualueen rappeutumissairauksille, jotka saattavat aiheuttaa oireilua (ns. cauda equina-oireyhtymä). Lue lisää

Tartto, Viro

Uusi näyttelyvuosi aloitettu uusilla kujeilla ja hienoilla tuloksissa Tarttossa! Viikonlopun suurin yllättäjä Harmi sai ensimmäisen sertinsä lauantaina kahden ja puolen vuoden iässä, joten neiti pääsee uudestaankin reissuun. Tartto 11.01.2020Tuomari Gail PatterssonCarelia "Hertta" - JUN ERI2 / EXC2Lux Loral Belladonna Bellissa "Harmi" - AVO ERI1 PN2 SERT / EXC1 BF2 CACDiamond Peak Bella Donna "Helmi" - VAL ERI1 PN1 VSP / EXC1 BF1 BOS Tartto 12.01.2020Tuomari Valentinas StikliusCarelia Lue lisää

Pilkettä hiljaiseloon

Hiljaiseen harrastusvuoteen saatiin loppuvuodesta vähän vipinää, kun Tuima pääsi viiden kerran ohjatuun ryhmään, aiheena agilityn estetaidot ja ohjaustekniikat. Agilityssä Tuima on osoittanut olevansa erittäin motivoitunut ja yritteliäs treenikaveri. Ruokapalkka toimii todella hyvin, lelut vähän huonommin. Tällä hetkellä kartutamme taitoja pikkuhiljaa, samalla opetellen malttia ja kärsivällisyyttä paremmaksi. Lenni puolestaan pääsi viiden kerran ohjattuun tokoryhmään ja Lue lisää

Alkutalven kuulumisia

Harmi on saanut syyskauden kasvattaa massaa ja rohkeutta ja pääseekin ensi vuoden alussa muutamiin näyttelyihin. Allekirjoittaneen tavoite oli saada Harmille viimein viralliset selkäkuvat, ja vihdoin lausuttuina tulokset ovat seuraavaa (eli meni paremmin kuin odotettiin!): selkäselän spondyloosivälimuotoinen lanne-ristinikamanikamien epämuotoisuus SP0 (puhdas)LTV0 (normaali)VA0 (normaali), lukumäärä: 0 Helmi kävi virallisissa silmä- ja polvikuvauksissa marraskuun loppupuolella. Lue lisää

Harstad NORD, Norja

Helmi teki sen! C.I.B. FI MVA SE MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA EE JMVA TLNJW-17 Diamond Peak Bella Donna VAL ERI1 SA PN1 SERT NORD-SERT ROP RYP4 -> uusi NO MVA & POHJ MVA! "3 år. Feminin. Trivelig helhet. Bra proposjoner. Meget tiltalende hodeform. Velansatte og velbårne ører. Korrr. rundede øyne. Passe stopp. Korr. bitt. Korr. halsovergang, bra over og undelinje. Bra poter. Beveger seg typisk fra alle hold. Maksimum hvit farge i brystet. Utm. temp. Velvist" Tuomarina Arne Lue lisää

SIC 20v Jubilee Show 2019

Tänä vuonna italianvinttikoirien erikoisnäyttelyssä Järvenpäässä oli osallisena 92 italianvinttikoiraa, tuomarina Dorella Goldoni Italiasta. Hertta yllätti pentuluokassa ollen lopulta VSP (9 pentua)! Diamond Peak Bella Donna VAL ERILux Loral Belladonna Bellissa AVO ERICarelia PEK1 KP VSP-pentu Lue lisää

Helmin ensimmäiset maastokisat

Helmi pääsi starttaamaan ensimmäisissä maastojuoksukilpailuissaan Kartsulassa. Hienon alun jälkeen Helmi kuitenkin keskeytti parinsa kanssa juosten tuomareiden luo ja tuloksena näin ollen 0 pistettä. Ensi kauden tavoitteena meillä on saada ratakirjat hankittua (soolokoe jo juostuna, mutta ryhmäkokeet puuttuvat) ja myös maastokirjojen palautus työn alle. Lue lisää