Etsimme yhteistyökotia urospennulle

Tuomme ulkomailta joulukuun aikana luovutusikään tulevan urospennun, josta toivomme saavamme vahvistusta kasvatustyöhömme tulevaisuudessa. Pennun vanhemmat ovat keski-ikäisiä ja terveiksi tutkittuja silmien, polvien ja sydämen osalta. Molemmat vanhemmat ovat erityisen menestyneitä juoksulajeissa, joten pennulle etsitään juoksulajien harrastamiseen sitoutunutta kotia. Aiempaa kokemusta harrastamisesta ei tarvitse olla, vaan kasvattajat tukevat tarpeen mukaan. Lue lisää

UC Davis -geenitestien tuloksia

Hertan, Vimman ja Hallan geenitestien tulokset ovat saapuneet. Tulokset olivat muuten oikein hienot, mutta Hertta osoittautui FEHn osalta kantajaksi (tuloksena N/mut). Vimma sai onneksi paremmat tulokset tämän osalta ja osoittautui terveeksi hammaskiilteen osalta (tuloksena N/N). Hallan tulosten myötä myös 4. pentueen pennut ovat saaneet uusia terveystuloksia - osan geenitestien tuloksista voi päätellä vanhempien tulosten perusteella, joten FEH, PLL ja PCAG ovat koko pentueella N/N (terve)! Lue lisää

Haltin luustokuvauksen tulokset

Halti (Charisma di Sangue Regale) kävi maanantaina virallisissa luustokuvissa. Kotijoukkoja jännitti melkoisesti, mutta onneksi ei tarvinnut jännittää pitkään. Eilen Haltin lonkat lausuttiin A/A ja kyynärät 0/0. Tänään saatiin selkäkuvien tulokset ja sieltä tuli LTV1 SP0 VA0. Sanomattakin on selvää, että melko tyytyväisiä ollaan! Lue lisää

Helmi 8v

Helmi juhlistaa tänään 8v syntymäpäiviään ja näin ollen siirtyy virallisesti veteraaniksi. Syntymäpäivälahjaksi Helmi sai loppuviikolle hammasputsauksen sekä tietysti kakkua, sylin täydeltä rapsutuksia ja monen monituista herkkua. Onnea Helmi! Lue lisää

8. viikko

Pennut täyttivät tänään kahdeksan viikkoa ja suunta kohti uusia haasteita on alkanut! Harmaa tyttö muutti Tampereelle ensimmäiseksi italiaanoksi ja harmaa poika Kainon (Greyout Ithil) kaveriksi Turkuun. Musta tyttö elelee vielä muutaman päivän meidän lauman kanssa ennen kuin muuttaa Kuopioon Thoran (Greyout Iota) kaveriksi. Turvallista matkaa koko porukalle, perheille ja paljon onnellisia, terveitä vuosia! Vasemmalta lukien isä Charisma di Sangue Regale "Halti", Arceum's Sophie Lue lisää

7. viikko

Pentujen seitsemäs viikko on startannut - vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää! Viimeiset matolääkkeet on maisteltu, ruoka on tullut tutuksi ja jokaista naapuria on moikattu yhtä suurella innokkuudella. Pentujen reippaus on päässyt yllättämään allekirjoittaneenkin, sillä jokainen pentu on upean ennakkoluuloton ja ystävällinen. Vasemmalta lukien Java, Ruby ja Ada. Lue lisää

6. viikko

Pentujen kuudes viikko starttasi tänään! Pentutarkastuksessa pennuilla oli kaikki hyvin ja purennat kunnossa, Javalla myös molemmat kivekset paikoillaan. Tarkastuksessa saatiin erityiskehuja pentujen reippaudesta ja tasaisesta kasvusta, hyvä tyypit! Javan ja Rubyn paino oli sama 2030g, Adalla painoa 1700g. Pennut saivat myös viralliset nimensä sirutusten yhteydessä ja jatkossa tyyppejä saakin kutsua ohjelmointikielistä inspiroituneina. Ja me ollaan muuten jo koiranetissäkin; Greyout Lue lisää

5. viikko

Pentujen viides viikko on alkanut tohinalla! Menohaluja riittää ja lauman aikuisetkin ovat saaneet siiitä jo osansa, tosin Vimma on vain ikionnellinen leikkivästä triosta. Ympäristöä ollaan jo laajennettu oman kotipiirin ulkopuolelle sekä totuteltu kiinteiden ruokien maailmaan pelkän maistelun sijaan. Virallisia nimiäkin on jo ehditty vähän miettimään, mutta yritetään päättää lopulliset ensi viikon aikana. Kuvassa vasemmalta lukien Java, Ruby ja Ada. Lue lisää

Uusia ympäristöjä

Pentujen reviiri on tällä viikolla laajentunut, kun pääsimme tutustumaan naapurustossa olevaan hiekkakenttään. Kiire on, ja hyvä niin! Onneksi näin syyskuunkin loppupuolella säät ovat olleet meidän puolella ja ulkoilemaan on päästy joka päivä. Lue lisää

4. viikko

Pentujen neljäs viikko! Vauhtia riittää niin sisällä kuin ulkonakin. Pennut ovat saaneet kuluneella viikolla myös ensimmäiset vieraansa ja suhtautuvat kaikkeen hienolla luottamuksella ja uteliaisuudella. Muu lauma on päässyt nauttimaan pentujen seurasta ja vieheeseenkin ollaan jo hieman tutustuttu. Vasemmalta lukien kuvassa Java, Ruby ja Ada. Lue lisää