Talvieloa

Talvi on kulunut lumisissa merkeissä ja täällä Tampereen seudullakin täytyy jo metsässä varoa astumasta polulta harhaan, sillä jalka uppoaa äkkiä syvään hankeen. Pakkasta on ollut italiaanojen makuun vähän turhan paljon hyvästä vaatetuksesta huolimatta ja viime viikot ovat kuluneet melko rauhallisissa tunnelmissa. Hallilla käydään muutaman kerran viikossa purkamassa isoimpia energioita. Nooa ja Tuima ovat jatkaneet pääsääntöisesti agilityn parissa touhottamista ja Lennin kanssa keskitymme yhä tokoon. Tuima alkaa agilityn saralla olla kisavalmis hyppyluokkiin, mutta kontaktiesteissä on vielä työsarkaa. Lennin kanssa olemme siirtyneet treenailemaan tokon avoimen luokan kuvioita sekä varovasti tutustuneet hieman voittajaluokan liikkeisiin. Vaikka tavoitteet ovat avoimessa luokassa, on ollut ihan hauska opetella ihan uudenlaisia juttuja, joita voittajaluokan liikkeillä on tarjottavanaan. Katsotaan mihin rahkeet riittävät, kun nyt joskus taas kisoihin päästäisiin.