Joulu Hyvinkäällä
Talvi yllätti positiivisesti jouluksi ja saatiinkin kunnolla lunta myös pääkaupunkiseudulle. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan, riippuen keneltä kysytään) pakkasta oli 16 astetta, joten tossut ja pipot tulivat todella tarpeeseen. Myös omistajille, joista allekirjoittanut erityisesti huomaa tarvitsevansa lisää talvivaatetusta!
Tässä vaiheessa vuotta on aina mukava ynnätä vuoden aikana tapahtuneita onnistumisia ja suunnitella jo tulevaa. Harrastusrintamalla oli tänä vuonna hiljaista, mutta siitä huolimatta upeita tuloksia:
Helmi: vuoden ainokainen näyttely Hyvinkäällä ja hienosti Villen esittämänä PN4 ❤️ Juhannuksen tienoilla Helmi sai pikkuisen Muikun, joka oli tämän vuoden hienoin saavutus! Ensi vuonna näyttelyt jäänevät ainakin Suomessa käymättä, mutta katsotaan jos päästään vielä ulkomaille!
Hertta: Takana viisi näyttelyä, joista 4xeri ja 2xvara-sert. Rata- ja maastojuoksua treenattu myös onnistuneesti. Ensi vuonna jatketaan näyttelyitä ja treenataan mejää sekä yritetään vihdoin saada ratakirja taskuun!
Halla: harrastuskausi startattu junioriluokista tänä vuonna, jokaisesta näyttelystä ERI ja Hyvinkäältä lisäksi ROP ja RYP4. Juoksutreeneissä saavutettu koppilähtöjen onnistumisia, kopan kanssa olemista sekä täyttä maastojuoksurataa! Ensi vuonna sertijahtiin ja juoksukirjojen hakuun.
Halti: Junioriluokat startattu rytinällä erinomaisin tuloksin, 2xsert ja Helsingin Voittajasta titteli JV-21. Vieheen perässä juostu pitkää matkaa maastossa sekä radalla opeteltu kopin saloihin ja moottorin ääneen. Ensi vuonna sertijahtiin ja juoksukirjojen hakuun.