Greyout-pentuja tulossa
Pienoisen järkytyksen jälkeen uutisia, joskaan ei niitä odotetuimpia: Halla on tiine. Eläinlääkärin arvion mukaan odotamme pentuetta syntyväksi parin viikon päästä.
Pentue ei ollut suunnitelmissa ja Halla on aina erotettu juoksujen ajaksi toiseen laumaan. Arvioitujen tiineysviikkojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että juoksut ovat alkaneet huomaamattomasti ja astuminen on tapahtunut ennen erotusta. Pentueen isänä on Hallan kanssa asusteleva Halti. Yhdistelmän sukutaulu löytyy täältä.
Tiineys oli järkytys, sillä Hallalla ei polvet ole priimaa (tuloksena 2/2) ja tällaista narttua emme olisi missään nimessä halunneet käyttää jalostukseen. Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle eli polvilumpion sijoiltaan menolle ja vaiva on tyypillisesti perinnöllinen, mikä pahimmassa tapauksessa vaatii leikkaushoitoa.
Tulevat yllätyspennut kasvatetaan meillä joka tapauksessa yhtä hyvin ellei paremmin kuin muutkin. Odotettavissa on, että pennuista on tulossa aktiivisia, saalisviettisiä ja vieheestä kiinnostuvia, mutta myös ulkonäöltään rotutyypillisiä.