Nooa SICn maastomestari 2015

Vau mikä päivä tänään Mustialassa SIC ryn maastomestaruudessa! Molemmat pojat olivat ilmoitettuna juoksemaan ja kyseessä oli Nooan ensikisa maastopuolella. Lenni juoksi paremmin kuin vuosi sitten Iitin maastoissa, joissa keskeytti. Se on kuitenkin välissä juossut treeneissä tosi hyvin, joten siihen nähden tämän päivän suoritus oli heikohko. Lenni tuntui väistävän aika kiihkeänä käynyttä kaveriaan ja sehän sitten juoksussa näkyi. Juokseminen oli vähän niin ja näin sekä Lue lisää

Uimalaa valtaamassa

Talvikaudella juoksulajien ollessa tauolla voi aikaansa käyttää vähän toisenlaisiin harrastuksiin, kuten uimiseen. Koirat varmasti valitsisivat näistä kahdesta vaihtoehdosta mieluummin vieheen perässä pinkomisen, vaan silti uimisen saralla on jotain edistystä havaittavissa. Molempien poikien uiminen on hiljalleen sujuvampaa myös ilman uittajaa, eikä kaikki aika kulu epämääräisesti vedessä räpeltäessä. Nooa on jopa innostunut hakemaan erilaisia leluja vedestä. Lenni puolestaan Lue lisää

Nooalle ensimmäinen rataserti

Nooa ehti juosta itselleen ratakirjat ja täyttää täpärästi 15kk ennen kauden viimeistä ratakisaa, joka juostiin sopivasti kotiradallamme Tampereella. Treeneissä meno on näyttänyt nopealta, vaan olipa tämänpäiväinen suoritus silti yllätys. Nooa voitti kirkkaasti 350m lähdön ajalla 27.76s ja täten sai ensimmäisen ratasertinsä. Nooa lähti lähdön neljästä koirasta sisimpää ja ampaisi nopean lähdön siivittämänä aikamoisen kaulan kanssa maaliin.Olin ilmoittanut Lennin Nooan Lue lisää

Tervetuloa Nooa!

Pari viikkoa sitten meidän yhden koiran lauma koki pienoisen mullistuksen, kun Lennin päivälleen vuotta nuorempi täysveli Nooa (Acire Mister Caramel) liittyi laumaamme. Nooa sulahti joukkoon kuin kala veteen ja on ollut alusta asti todella mutkaton ja reipas tapaus. Ensimmäisenä iltana Nooa kömpi omatoimisesti avonaiseen häkkiin nukkumaan ja Lenni ilmeisesti uhrautui yhteisen hyvän vuoksi, ja kömpi pian perästä Nooan viereen. Nooa ei hätkähdä juuri mitään ja on pennuille tyypilliseen Lue lisää